maanantai 17. helmikuuta 2014

Kova työ palkitsee!

Hei kaikille! 

Olen kahden lapsen isä joka on ollut onnellisesti naimisissa viimeiset 15 vuotta! Voin rehellisesti sanoa että onneton en ole ollut viimeisen 15 vuoden aikana kertaakaan. Ei tämä tietenkään aina mitään ruusuilla tanssimista ole ollut mutta en muuttaisi suhteessani mitään. Uskon että tämä on kaikille mahdollista, kunhan vain jaksaa uhrata, antaa aikaa, ja ymmärtää toista! 

Hyvä suhde vaatii plajon, erittäin paljon. Uskon että tämä on monelle suuri ongelma! Suurimman rakkaudenhuuman kuihtuessa monille koittaa karuarki. Enää ei jakseta antaa aikaa, kuunnella tai ottaa toista huomioon. Olen huomannut että tämä on hyvän avioliiton a ja o, ainakin meidän suhteessa. 

Vaimoni rakastaa teatteria sekä kulttuuria ylipäätänsä. Se on hänen suuri intohimonsa, ei niinkään minun. Tästä huolimatta olemme olleet monissa konserteissa, teattereissa ja musikaaleissa koska se on hänelle tärkeä asia. Ja myönnettävähän on että olen oppinut pitämään teatterissa kämisestä. Autot eivät häntä kiinnosta oikeastaan pätkääkään, tai ei ainakaan ennen naimisiin menoamme. Hän kuitenkin jaksaa kuunnella miten autoni on kiilloitettu tai miten olen ostanut siihen uudet BMWn varaosat yms. koska ymmärtää ja tietää tämän olevan minulle lähellä sydäntä! 
 

En ole parisuhde ekspertti enkä ollenkaan täydellinen mutta suosittelen tällaisen lähestymistavan kokeilua. tsemppiä kaikille, kova työ palkitsee:))