sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Klassikkoja

Tiesittekö, että hyvät naurut ovat joskus parasta parisuhdeterapiaa?:)

Kuka muistaa vielä Veli Puolikuun? Entäpä Pulttiboisit, jotka taitavat vieläkin pyöriä jollain kanavalla:)?


Kummeli on todellinen klassikko, jonka parissa on vietetty monet hauskat illat. Koistinen kikkailee, Mauno Ahonen selostaa ja Timo Silakkaa haastatellaan! Mikäs sen hauskempaa:) He hee! Legendaaristen klassikoiden parissa todellakin viihtyy.




sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Auto kuntoon

Miehen kanssa laitettiin eilen auto kuntoon. Jo aiemmin täällä kuuluttelin autonosien perään, ja nyt kävi todellakin niin onnellisesti, että löydettin bmw varaosat helposti netistä. Voin vain suositella tätä! Kätevä ja helppo tapa!

Nyt kelpaa ajella kauniissa säässä koko päivä! Ei ihan tällä autolla, mutta melkein!




perjantai 9. toukokuuta 2014

Laatuaikaa yhdessä

Tänään lähdetään puolison kanssa katsomaan stand-uppia. Ostettiin liput menneellä viikolla ja nyt odotetaan innolla hauskaa iltaa. Siitä onkin jo hetki aikaa, kun käytiin yhdessä ulkona, joten pieni kaupunkikierros on nyt paikallaan. Myös teatteriin voisi joku kerta lähteä, jos tästä puolisokin tästä oikein innostuisi!

Hauskaa lauantaita kaikille!