sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Naisen ja miehen logiikkaa

Joo, meidänkin perheessä on välillä törmätty näihin periaatteellisiin ja käytännönkin eroihin:) Solsidan viihdyttää meitä molempia. Loistavaa huumoria!


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mulla on maailman ihanin mies!

Tänään hän yllätti minut tarjoamalla aamiaista vuoteeseen! Ja oli tehnyt lempikahviani myös, eli lattea. Ja leiponut sconeseja. Miksikö? No siksi, ettei arki aina olisi samanlaista. Tänään vietämme kaupunkilomapäivää ja tarkoitus olisi käydä shoppailemassa mm. Ikeassa. Tästä ei päivä enää voisi parantua!

Mukavaa syyspäivää siis kaikille:)


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Yhteisten harrastusten TOP10

Mietittiin tässä yksi ilta miehen kanssa, mitkä voisivat olla hyviä harrastuksia kaikille pariskunnille. Riippuu tietenkin jokaisen omasta tyylistä, mikä tuntuu omalta, mutta meille sopisivat nämä:

1. Sukellus
2. Ääneen lukeminen iltaisin
3. Yhteiset lomamatkat
4. Hyvä illallinen tunnelmallisessa ravintolassa
5. Kodin kunnostus
6. Pitkät kävelylenkit ja pysähdykst rantakahvilassa
7. Jonkun uuden kielen opiskelu yhdessä
8. Laulaminen tai soittaminen
9. Ruuanlaitto yhdessä
10. Melonta

Näistä osaa on jo kokeiltukin:) Melonta kiinnostaisi meitä molempia tällä hetkellä eniten!