sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta

Selailin taas pitkästä aikaa Gray Johnin 1990-luvun parisuhdeopasta ”Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta: Paranna parisuhdettasi ja löydä partnerisi kanssa yhteinen kieli”. Oppaassa keskitytään miesten ja naisten eroavaisuuksiin, ja niiden kautta yritetään saada parit ymmärtämään toisiaan paremmin ja suhtautumaan toisiinsa rakentavammin.

Muutamassa kohtaa huomasin nyökytteleväni ja olevani samaa mieltä. Onhan se niin, että monessa tilanteessa naiset (tai ainakin minä) ja miehet (=puolisoni) käyttäytyvät eri lailla ja kaipaavat eri asioita parisuhteesta, joko synnynnäisten tai opittujen kaavojen mukaan.

Olen huomannut omassani ja myös lähipiirini pariskuntien suhteissa, että myös mies haluaa tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi. Jos miehelle antaa mahdollisuuden todistaa oman potentiaalinsa, mies näyttää myös parhaimman puolensa. Se on ainakin teoriassa aika helppoa, ei saa tyrmätä tai vähätellä miehen ideoita, pitää kannustaa ja hyväksyä miehen tapa olla puoliso ja isä. Pieni kehu ja taputus silloin tällöin vaikka onnistuneen remontoinnin, aterian tai polkupyörien rasvauksen jälkeen tekee ihmeitä.

Miehillä on myös taipumus vetäytyä syrjään ja miettiä vaiti huoliaan, naiset puolestaan tuntevat vaistomaista tarvetta puhua huolistaan. Liikaa ei siis pitäisi kärttää miestä puhumaan tunteistaan tai hukuttaa toista omiin (pikku)murheisiinsa. Tukea voi osoittaa muulla tavoin, usein pelkkä hyväksyvä läsnäolo riittää. Miehellä on välillä tarve vetäytyä kauemmas. Mökkireissut ja peli-illat kavereiden kanssa kannattaa siis kohtuullisessa määrin hyväksyä ilman mukinoita. Kaipaavathan naisetkin välillä tyttökaverien seuraa…

Vielä muutama oma havainto: vaikka nuorempana niin uskoinkin, toista ei voi muuttaa. Kysymys, joka on monessa kohtaa saanut minut pitämään kärkevät kommentit sisälläni, on ”Oletko mieluummin onnellinen vai oikeassa”? Tulevaisuudessa yritän yhä useammin valita sen onnellisuuden...

Mies antoi tänä jouluna lahjaksi matkalahjakortin. Yhdessä ajateltiin käyttää se pitkään viikonloppuun keväisessä Pariisissa, jossa ei olla vielä käytykään. Pariisi on vain sen verran kallis kaupunki, että täytyy alkaa säästämään ja ehkä kääntyä Monetin puoleen (www.monetti.fi).
Mukavaa ja rakentavaa vuoden vaihdetta ja tulevaa vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti