tiistai 7. helmikuuta 2023

Edullista vai vielä edullisempaa ruokaa

Joskus parisuhteessa tulee riitaa syömisestä tai siitä, mitä ei ehdottomasti haluta syödä. Meillä tulee vääjäämättä sanomista siitä, että olen löytänyt itselleni netistä halvan ruokakaupan ja olen myös tykästynyt heidän kahvivalikoimaansa. Joten siitä syystä meillä kahvimaut vaihtelevat usein ja paljon. Aina ei maku ja fiilis tietenkään kohtaa, joten yleensä se otetaan heti puheeksi.

Siitä ollaan yhtä mieltä, että edullista ruokaa netistä kannattaa ehdottomasti ostaa. Se tekee ensinnäkin ruokaostoksista harkitumpaa ja myös kotona on entistä enemmän pientä varastoa, jolloin myös tiukassa tilanteessa saadaan nopeasti ruokaa nälkäisten lautaselle. Olen myös huomannut sen, että ostoksia tulee enemmän harkittua. Suurin osa heräteostoksista on jäänyt kokonaan pois.

Ruokakaupasta ostetaan oikeastaan vain maidot ja lihat, koska olen innostunut myös leipomisesta ja leipää se nopeasti tehtyä. Käytän toisinaan siihen myös leipäkonetta. Olen todella tullut entistä tarkemmaksi hintojen suhteen enkä enää ostele sitä kaikkein kalleinta vaan vertaile ja vertailen. Miten sinulla, onko sinusta tullut säästäväinen ja käytätkö ruokakauppoja netissä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti